Translate

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

BORNHOLM 2015

Bornholmin lohenuistelu reissu on takana ja matkasta on jo toivuttu. Ajankohta meillä oli kalastaa paikan päällä 17.4.-25.4.2015. Samalla osallistuen Trolling Master Bornholm kisaa. Matkaan lähdimme 15.4. Helsingistä iltalautalla Tukholmaan.

Ensimmäisenä vetopäivänä (17.4.) suuntasimme "vanhoille" meille tutuille paikoille, eli Sandgrundetin alueelle. Päivän suurimmat lohet tuplatärpistä, 12+ ja 14+. Suurempi kelpuutti Salsan kelta-vihreä kromi hupun ja Okin Betsyn levyn takaa, pienempi tuli Rhinon hupulla, molemmissa salakka syöttinä.

Toisena vetopäivänä päätimme mennä Davids Bankin alueelle. Alueelle saavuttuamme luotaimessa oli hyvin elämää ja toiveena oli saada lisää lohta siiman päähän. Päivän ainoaksi veneeseen asti saaduista lohista jäi vain 7+ lohi. Sen lohen viimeiseksi ateriaksi koitui Salsan Maranello Special cohoblue, saman "tehtaan" hupulla varustettu Päijänteen muikku.

Kolmantena päivänä päätimme käydä katsomassa onko ketään kotona vuoden 2013 paikoilla, Ei ollut... täysin tyhjä päivä!

Neljäs vetopäivä ja uudet kujeet! Satunnaisten saaliiden, Saalis 2, edellisenä päivän saama 20+ lohi antoi uskoa, että niitä ISOJA on ja niiden saaminen on mahdollista. Menimme meille tuntemattomalle alueelle, Rönnestä lounaaseen. VHF:stä kuulimme lohien olevan alueella ja päivän mittaan mekin saimme lohitapahtumia, ei tosin niitä isomuksia. Päivän suurimmaksi loheksi meille tuli 7+. Salsan tuotteet pelittivät jälleen kerran, mm. ruotsinlippu popcorn teippauksella.

Kilpailua edeltävä päivänä suoritimme veneen tankkauksen Tejnin satamassa ja samalla kävimme pienimuotoisen kilpailun saman mökin jakaneen, Shark Teamin kanssa. Suuntasimme ns.pikakilpailuun (vetoaika 4h), Tejnin satamasta suoraan pohjoiseen, n.18km. Hieman löysimme veden lämmöissä vaihtelua, samoin luotaimessa hyviä parvia. Siitä huolimatta, tulos pyöreä nolla, suhteellisen kovassa kelissä. Kilpailu päättyi tasatulokseen, 0-0.

Trolling Master Bornholm kilpailu alkoi todella hienossa kelissä, kaikki kilpailuun otetut 400 venettä pääsivät varmaan haluamilleen paikoille kalastamaan siitä SUURTA. Me suuntasimme neljäntenä vetopäivänä tutuksi tulleelle alueelle. Vaikka ensimmäinen päivä on vetoajaltaan lyhyt, päätimme kalastaa hyvällä alueella mielummin vähän aikaa kuin huonolla alueella pitkään. Lyhyen päivän päätteeksi saimme veneeseen yhden lohen, joka jäi meidän harmiksi millin kaksi allemitan, joka kilpailussa on 80cm. Salsan ja okin levyt ja Salsan ja Rhinon huput jälleen kerran näyttivät toimivuutensa.

Toinen kilpailu päivä peruutettiin kovan tuulen takia.

Kolmannen kilpailupäivän lähtöä siirrettiin muutamalla tunnilla. Päätimme edelleen jatkaa samoilla paikoilla,tosin kuoppainen keli vaati,että matkaan meni 1h40min. Heti syöttien säätämisen yhteydessä saimme lohen, 7+. Hyvin alkaneen päivän jälkeen suuntasimme puntarille vain tuo edellä mainittu. Lohen surmaksi koitui Salsan vapaasti hengittävä ke-vi kromi huppu, salakalla.

Viimeinen kilpailupäivä, ja tiedossa sumua, tosin keli ei niin kuoppainen kuin edellisenä päivänä. Samoille mestoille, ja aikaa meni vain enää 35min. Päivän aikana emme saaneet yhtään kilpailumittaan yltävää lohta.

Kilpailun tulokset:

Kiitos: Pursuit boats, Rhino trolling, Garmin, Salsa-Fishing.
Ja onnittelut kilpailussa menestyneille!