Translate

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

HELSINKI TROLLING CONTEST 26.6.-27.6. 2015

Helsingin kisat alkoi meidän osalta jo torstaina, tarkoituksena kartoittaa yksi alue kaukaa ulkomereltä. Pääsimme kohtalaisen kovan tuulen saattelemana alueelle ja saimme seuraksi myös pari muuta uisteluvenettä. Päivä meni erilaisia vaihtoehtoja tarjoillessa lohen pään menoksi, lähinnä sateisen kelin väreillä mentiin, Rhinon ja Salsan hupuilla ja levyistä Salsaa ja isoa Okia. Päivä päätettiin lopettaa klo 16 jälkeen ja suuntasimme rantaan ilman lohikontaktia.

Perjantain kisa käynnistyi aamun skippers meetingillä, ja sen jälkeisellä lähdöllä. Menimme tuttuun paikkaan ulkomerelle, Nimettömälle. Kovan raatamisen jälkeen löytyi yhdistelmä mikä kelpasi lohelle. 5+ lohi kelpuutti takilassa vedetyn Rhinon cohoblue hupun ja Okin cohoblue teipatun levyn. Ja siitä alle puoli tuntia niin Salsan samanlainen yhdistelmä tuotti alamitta lohen. Muuta emme sille
päivälle enää saaneet, joten lauantaina päivä uus.

Toisena kilpailupäivänä päätimme pysyä vielä pienemmällä alueella kuin edellisenä, samoilta paikoilta nousi nimittäin useampi lohi. Aamun varhaisen startin jälkeen, n. klo 10 takilavapa räpsähtää pystyyn ja hetimiten kelalta lähtee siimaa. Muutamien minuuttien kuluttua veneeseen saamme haavittua 7kg lohen. Salsan vapaasti hengittävä ke-vi kromihuppu salakka syötillä koitui lohen viimeiseksi ateriaksi. Iltapäivällä 55ft syvässä vedettyyn takilavapaan räjähtää lohi kiinni, pumppauksien jälkeen lohi veneeseen ja lähes samanpainoinen lohi puntariin! Okin Betsy levy ja Salsan sama huppu antoi meille edellisen lohen.

Tuuli alkoi voimistua ja kilpailun järjestäjältä saimme pienellä viiveellä (kännykät kuuluvuus alueen
 ulkopuolella) tiedon, että kilpailun tuuliraja, 10m/s, oli ylittynyt, joten kilpailu keskeytetään. Myös Vhf:stä (pitäisi olla pakollinen kuten TMB kilpailussa) saimme muilta kilpailijoilta tietoa, että kilpailu keskeytetään. 

Kilpailussa saimme kolme lohta, joka riitti 120 venekunnan joukossa 7. sijaan, yhteispainon kivutessa reiluun 19kg. Ei huano! Linkissä kilpailun tulokset: http://www.suomenlahdenuistelijat.fi/htc/index.php?option=com_wrapper&view=wrapper&Itemid=9&lang=fi

 Menossa mukana: Pursuit Boats, Rhino Trolling, Salsa Fishing, Garmin Marine Finland

We started test trolling on Thursday far away Finnish coast, try to find new area where to catch 
salmons on Helsinki Trolling Contest. A little windy day, and no salmon contact.

At the first competition day started skippers meeting and after that start Helsinki Trolling Competition 2015. We went area, which finnish salmon anglers called, No Name area. We were lucky and catch one salmon, which took Common bleak with Rhino Trolling bait head and Oki flasher, both  cohoblue colour.

At the second day and last competition day, we started trolling same area than previous day. About 10am salmon attacks on downrigger (40ft), and few minutes later we landed 7+ kg salmon. Salsa Fishing bait head, with yellow-green chrome colour, was salmon last meal. Afternoon we catch one 
salmon more, now salmon last meal was bait with Oki flasher+Salsa Fishing head, both in Betsy 
colour.

Only hour later we took SMS message,that competition will cancelled, wind is over 10m/s.

Almost total weight for three salmons was 19kg. Total numbers of boats was 120, and we took 7. place, not bad! Helsinki Trolling Contest home page:http://www.suomenlahdenuistelijat.fi/htc/index.php?option=com_wrapper&view=wrapper&Itemid=9&lang=fi

Thanks: Pursuit boats, Rhino trolling, Salsa fishing, Garmin Marine 

Lauantain lohet ja saamamiehet: Eepi ja Matti


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti